slogan

Avaamme asiakkaillemme väylän avoimille työmarkkinoille, koulutukseen, kuntoutukseen tai muihin aktivointeihin monipuolisten valmennus-, neuvonta-, ohjaus-, arviointi- ja koulutuspalveluiden avulla.

Yhteistä yhteisöille-ilta

Työpajasäätiön ulkoilupäivä / miniolympialaiset

Viime torstaina vietettiin koko Työpajasäätiön ulkoilupäivää miniolympialaisten merkeissä. Olympialaisissa kilpailtiin kolmiottelussa, johon kuului kiekonheitto, kuulantyöntö ja vauhditon pituushyppy. Miehet ja naiset kilpailivat omissa sarjoissaan. Lisäksi oli vielä yllätyslajina vähemmän perinteinen olympialaji takkatikunheitto. Tässä lajissa kilpailtiin joukkueittain eri pajojen sekä henkilökunnan kesken. Sarjojen kolmelle parhaalle jaettiin hienoja palkintoja, jotka oli lahjottanut Veikon Kone Päivärinta sekä Nivalan Halpa-Halli. Suurkiitokset sponsoreille palkinnoista! Tapahtuma oli erittäin onnistunut hieman nihkeästä kelistä huolimatta. Lajien voitoista käytiin ”armotonta” kamppailua pilke silmäkulmassa. Kisailijoita oli kaiken kaikkiaan paikalla 26. Tapahtumasta on tarkoitus muodostaa jokavuotinen perinne.

EU-ruokapakettien jako tulossa!

Tiistaina 12.9 Työpajasäätiöllä jaetaan EU-ruokapaketteja. Pakettien jako alkaa kello 14:00. Paketteja saa isosta hallista. Kulku palkettien jakoon Vesitien puolelta. (seuraa opasteviittoja) Tervetuloa!

Tulevaa Touhutorstain ohjelmaa.

Touhutorstaina tapahtuu! Lähdemme kokeilemaan seinäkiipeilyä Ylivieskan liikuntakeskukseen torstaina 31.8 klo 13:00. Tapahtumaan ovat tervetulleita säätiön henkilökunta, pajalaiset, projektien sekä etsivän nuorisotyön asiakkaat. Lähde mukaan ylittämään itsesi. Varustukseksi käy kevyet ja joustavat liikuntavaatteet sekä sisälenkkarit.
ps. Kuljetus Ylivieskaan ja takaisin järjestyy, joten omaa autoa et tarvitse.
T: A&P